Olen syntynyt 1957. Ensimmäisen järjestelmäkamerani hankin 1974. Mustavalkokuvausta harrastin 1980 -luvulla ja 1990 -luvulla siirryin värikuvaukseen ja diafilmin käyttöön. Olen tehnyt mustavalkovedoksia sekä Ilfocrome -vedoksia ja nykyään vedostan mustesuihkutulostimella.
Turun Seudun Luonnonvalokuvaajiin, jossa toimin hallituksen jäsenenä 2005 – 2006, olen liittynyt vuonna 1988 ja lisäksi olen jäsenenä Suomen Luonnonvalokuvaajat ry:ssä ja Turun Kamerat ry:ssä.
Kuvaan monipuolisesti luontoa...
View full post »
Olen kuvannut luontoa jo 1980-luvulta asti, josta aktiivisemmin viimeiset 10 vuotta. TSLK:n jäsen olen ollut keväästä 2000 ja Suomen Luonnonvalokuvaajat ry:n jäsen vuodesta 1999.
Kuvauskohteisiini on alusta asti kuulunut luonnon koko kirjo, joskin viime aikoina painopiste on ollut linnuissa. Kuvaustilanteet ja -retkikohteet määrävät usein kuvauskohteen. Filmille kuvasin aina jouluun 2004 asti. Silloin luovuin kokonaan filmikalustosta ja...
View full post »
Olen kuvannut luontoa vuodesta 1995 jolloin innostuin kuvaamaan kotikunnassani Askaisissa sijaitsevan louhisaaren aluetta. Sitä seurasi Ruissalo -projekti yhdessä Johannes Lahden kanssa. Kuvaan luontoa monipuolisesti, mutta erityisesti pidän pidemmistä kuvausprojekteista, joissa voi syventyä aiheeseen useammankin vuoden ajan.
Suurin projektini on ollut valkohäntäpeura, jonka kuvausvaihe on jo suurelta osin takana ja aiheesta on syntynyt kirja suomeksi ja englanniksi,...
View full post »
Olen -49 syntynyt valokuvauksen harrastaja. TSLKn jäsenenä olen ollut 90-luvun alkupuolelta ja Turun Kamerat ry:n jäsenenä 80-luvun alusta. TSLKn hallituksessa vuosina 2005-2006 sekä 2008-2009.
Kuvausharrastuksiini on kuulunut luonto niin kuin ihmisetkin. Luonnossa kuvauskohteina ovat pääasiassa olleet linnut, hyönteiset ja kasvit. Nisäkkäät ovat jääneet vähemmälle huomiolle.
Olen pitänyt kaksi omaa valokuvanäyttelyä, vuosina 2003 ja 2006. Lisäksi kuviani on...
View full post »